Hello my dears,
Mitä mä viiime postauksessa sanoinkaan? Niin, nyt tosiaan on tammikuu ennekuin tänne taas ehdin. Mutta, onpahan taas jotain kerrottavaakin!
Tähän väliin nyt hirmu kivat ja myöhäiset uudenvuoden toivotukset :)
Haastattelu part. 2 meni loistavasti ja mukana ollaan edelleen! Sain ennen vuoden vaihtumista ajokortinkin, sillä pienellä erolla että en oo kovin hyvä kuski. Onhan mulla kumminkin aikaa tässä vielä ajella...Toimistolle soitin kysyäkseni muutamista jutuista jokin aika sitten, ei pahalla toimistolle, ootte ollut ihan mahtavia tän viimisen 5 vuoden ajan jonka aikana ollaan oltu yhteyksissä hurjasti, MUTTA, kun puhelimeen vastaakin ynseän kuuloinen neiti joka esittää asiat hieman asiakasta loukkaavaan sävyyn, ei jää kovin hyvä mieli. Vaikkei olisi suoranaisessa asiakaspalvelu ammattissa, mutta työskentelee silti muiden kanssa, olisi syytä opetella ne taidot. Myönnän, että näin vaatekaupan myyjänä en itsekkään ole ehkä maailman mahtavin joka päivä, mutta en koskaan sano asiakkaalle mitään törkeää. Enkä edes saanut kunnon vastauksia kysymyksiini. Pyh. Muttamutta! Tällä viikolla tapahtuuu vielä kaikkea hurrjan mukavaa, niistä kerron myöhemmin! Helmikuu, penkkarit ja abiristeily lähestyy uhkaavasti, samoin maaliskuu ja kuukausi englannissa ;) Sitten lähestyy valmistuminen JAAAAA lähtö! Musta tuntuu että poljen kylläkin vähän paikoillani tän asian kanssa tällä hetkellä. Mun pitäis nyt alkaa etenemään hieman vauhdilla tässä....
Löysin muuten kivan perheen johon pääsen luultavasti lastenhoitajaksi. :) siis ihan täällä Suomessa. Se pätkä olis just sopivasti kesän alkuun asti ja siinä on 2,4 ja 6 vuotiaat lapset sekä vauva syntymässä vielä nyt muutaman kuukauden sisään. Ainakin tulisi paaljon kokemusta eri ikäisistä!! Mä en malta odottaa että pääsisin jo lähtemään, The Hilssiä ja Gossip Girliä seuratessa ne USA:n maisemat on jotain niin aaaa ihan kun kattelisin kotiseutuani. Friscoon en kaipaa juurikaan, kaipaan vaan niitä ihmisiä niin valtavasti :-( Ja nyt on koirankin osalta homma hoidettu että pääsen lähtemään. Se muuttaa siskolle sitten. Mutta nyt mun suurin murheeni on se, että juurikun pääsin miesongelmista eroon (eikä kukaan mies pidättele mua täällä hähä) niin rupesin miettimään mun harrastusta ja työtä. Okei, töitä on aina, mutta kun kiinnyn johonkin mun on hirveän vaikea päästää irti. Tiedättekö, kun tottuu johonkin tuttuun ja turvalliseen. :) Mutta toinen on rakas harrastukseni, rakastan cheerleadingia ihan älyttömästi ja tytöt on niin ihania. Tuntuu että jään paljosta paitsi jos lähden. Mutta luultavasti jään vielä enemmän paljosta paitsi, jos en lähde. Mutta koska en tiedä mikä siellä odottaisi, niin en tunne harmistusta asiaa kohtaan. Miten voikaan olla vaikeaa tapella mielessään tästä asiasta...
No, eipä minulla nyt muuta. Jään pohtimaan tänne kirjanpidon seuraksi näitä asioita ja päivittelen kun jotain hullunhauskaa tapahtuu!
M
