Heinäkuussa tosiaan lähdin Californiaan ja elokuussa sieltä palasin. Matka oli ehkä mahtavin, mitä oon tähän mennessä tehnyt. Matkaan mahtui niin hyvää kuin huonoakin, eniten mulla jäi ikävä mun perhettä jonka siellä sain. Asuin 16 muun opiskelijan kanssa iältään 16-33 vuotta. Suurin osa oli kumminkin 16-21 joten no problemos. Huonekaverini Stacie, chica loca macarena (tyttö espanjaksi ei tainnu mennä oikein), Jeannine, Justin, Iki, Jamie, Hina...........All I can say is I miss you more than anything! Lähtiessäni yöllä lentokentälle Chigagon lentoa odottamaan itkin matkani taksilla airportille. Oli pimeää eikä kukaan huomannut. Lentokentällä olikin sitten toinen juttu. Valot päällä ja en ajatellut ollenkaan että tosiaan en käytä vedenkestävää ripsiväriä. Vasta turvatarkastusten jälkeen ymmärsin ne kaikki huolehtivat "Are you ok for sure?" kysymykset joita kuulin tuhansia. Amerikassa yllätti monikin asia. San Fransicisco on kylmä kaupunki mutta lämpimät ihmiset. Kodittomia on aivan hirveästi. Apteekista voit ostaa mitä ikinä tarvitsetkaan, meikeistä ja vaipoista ruokiin ja niihin lääkkeisiin. Vietin elämäni onnellisimpia viikkoja siellä, en ehtinyt ikävöidä ketään täältä Suomesta ja kaikesta huolimatta mä selviydyin yksin (alaikäisenä haha) suuressa maassa ilman äidinkieltäni. Olin kouluni ainoa suomalainen. Luokkani oli ihana, ja eniten jäin kaipaamaan Riccardoa ja Kikiä. :---( maybe we'll see some day...I hope. Englantini parantui taas joka tapauksessa! Nykyään kun kuuntelen musiikkia ja jos biisi on englanniksi pystyn ymmärtämään ja kuulemaan mitä se oikeasti laulaa. Ei enää sellaista etten saa mitään selvää ja äkkiä googlettamaan lyriikat. Eieiei, se on taaksejäänyttä nyt se. :) Kuvia voin pistellä joku kerta vaikka. Friscoon en välttämättä uudestaan menisi, mutta ihmiset joita tapasin, niiden kanssa viettäisin vaikka loppuelämäni!
Tänään loppui harjoittelu päiväkodissa. Viihdyin siellä melkein kuukauden ja kyllä kannatti! Sain niitä lastenhoitotunteja mitä kaipasinkin. Viikkoni vietin 5-6 vuotiaiden kanssa, aiheuttaen paljon itkua, mustasukkaisuutta, iloa, naurua, ikimuistoisia hetkiä. Oli se jotenkin suloista, kun lapset ilmoittaa että ne haluaisivat minun olevan heidän äitinsä. :) Ohjaajani ryhmässä kertoi myös yhtenä päivänä viimeisellä viikolla, että minä olen lasten suosikki, se, jota ne ihailee siellä. Se oli jotenkin erikoista, koska aiempaa kokemusta lapsista mulla ei ole. Muistan silti hyvin millainen itse sen ikäisenä olin, miksi tein asiat niinkuin tein jne. joten kai se on helpompi tässä iässä sijoittua niiden asemaan kuin enää myöhemmin keski-ikäisenä mammana. En tiedä siitä sitten, mutta jokapäivä joku tai jotkut saivat mustasukkaisuuskohtauksia. Ryhmässäni oli 14 lasta, suurimmaksi osaksi 13 kun yksi lähti lomalle. Huomiota on vaikeaa jakaa yhtäaikaa niin monelle lapselle, eikä minulla ole kuin kaksi kättä. Ne eivät riitä kuin 1-2 lapsen huomioimiseen kunnolla kerralla. Viikkojeni aikana sain tutustua näihin aivan mahdottoman ihaniin lapsiin, jotka järjestivät minulle läksiäiset, sain piirustuksia ja kortin sekä kukkasia! Yritin olla puolueeton oleskeluni aikana sekä huomioida kaikkia tasapuolisesti sekä olla suosimatta ketään. Onnistuiko se? Noei. Kaikkia huomioin kyllä, mutta kieltämättä muutamat saivat huomiota osakseen muita enemmän. Nämä lapset ovat luonnostaan semmoisia avoimia jotka tulevat heti puhumaan tuntemattomalle ja tutustuvat helpommin sekä tarrautuvat kiinni. En viettäny päivässä montaakaan hetkeä ettei joku ollut minussa kiinni tai sylissä. En valita, minusta se oli aivan ihanaa pidellä niitä sylissä ja tehdä kaikkea. Päivä lähti käyntiin 8 aamulla aamupalalla. Puoli 9 alkoi eskari hetki, 10 mentiin pihalle ja puoli 12 tultiin sisälle leikkimään. Kello 12 ruoka, puoli 1 nukkumaan, puoli 2 herätys ja 2 välipala ja 3 mennessä takaisin ulos. Ensimmäisenä aamuna elokuun puolivälin jälkeen istuin pöydässä lasten tuijottaessa minua. Olo oli vaivautunut enkä tiennyt mitä sanoisin. Olin siis hiljaa. Onneksi joku lapsista mursi jään ja nyt vaan voin muistella niitä mahtavia hetkiä! Onneksi saan mennä koska tahansa sinne vierailemaan ja moikkaamaan. :) Ensiviikolla siis jo! ;D En malta kauempaa pysyä poissa. Sattumalta muutama ihana näistä asuu melkein naapurissa, ja nyt ne odottaa että menisin heti huomenna leikkimään niiden kanssa.
En tiedä mikä mulla on, mutta lyhyessä ajassa oon tutustunut hirveän paljon uusiin ihmisiin ja joutunut jättämään ne lyhyen ajan jälkeen. Se oikeasti on hirveää, koska kiinnyn liian nopeasti ihmisiin. Irti päästäminen on vaikeaa. :( Aupair haastattelu osa 2 piti olla elokuun puolivälissä matkani jälkeen, mutta koska silloin sattui olemaan jääkiekkopeli jossa tanssin. Siinä alapuolella muuten kuva sieltä pelistä (okei, minusta siellä pelissä...) mutta niin, uutta haastattelu aikaa odotellessa... :)
Oon kyllä ruvennut miettimään muuten vaan tätä että onko aupparivuosi vielä yhtä idea kuin puolivuotta sitten. Ehkä mulla on liikaa ajateltavaa (yo kokeet alkaa ensiviikolla....) koska en hirveästi ole antanut ajatusta tälle asialle, eikä se juuri nyt innosta kovin syvästi. Sisko otti ja lähti, muutti opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja koira is all mine now. Moraalini ei anna myöten sitä seikkaa että koira annettaisiin pois sen takia. Jos jotain ottaa huolehtiakseen niin pitäisi se vastuu kantaa loppuunasti. Loppupeleissä oon valmis luopumaan mistä tahansa koirani takia, vaikka aina löydänkin toisen ratkaisun viedä muut asiat eteenpäin, mutta ongelman ydin on se ettei äiti ole innostunut pitämään vuotta tota yksinään. En ihmettele yhtään, mutta en tiedä minäkään tällä hetkellä mitä haluan. Opiskelujakaan en viittis keskeyttää välivuodella toisaalta, mutta toisaalta miksen. Ainoa mikä nyt on varmaa on se että parinviikon päästä täytän 18 !! ;) Tilasin jo synttärimekonkin ja se saapui luokseni tänään. Kellokin alkaa näyttää jo sitä luokkaa että torkahdan tän tekstin ääreen ennenpitkää...Ainiin, aloitin poliittisen uran!
Moikkamoi ja hei, ihanaa, uusia lukijoita!
M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti