I can go where no one else can go, I know what no one else knows

Soul Asylum - Runaway train

So tired that I couldn't even sleep
So many secrets I couldn't keep
Promised myself I wouldn't weep
One more promise I couldn't keep

 Kuunnelkaapa toi biisi, minkä linkitin! Muistin ton biisin olemassa olon taas vasta paripäivää sitten, vaikkakin oon kuunnellut sitä 90' luvulta asti. Toi video on jotenkin "koskettava" sillä mut se sais itkemään jos oisin vähän enemmän semmosessa olotilassa :D Kuten Tiian Au pair vuoteni Amerikassa blogissa neidiltä kysäisin, niin tuntuuko elämä koskaan siellä Amerikassa turvattomalta? Vai onko koko ajan turvallinen olo eikä tarvitse vahtia selustaansa? Vietin eilis illan ja yön yksin kotosalla koira seuranani ja googletin samalla lastenhoitoon liittyviä asioita. Jossain vaiheessa aihe taisi eksyä, koska google ehdotti wikipedia-sarjamurhaajaa ensimmäisenä :D No, avasin linkin ja rupesin lukemaan. Teksti sisälsi lukuisia nimiä sarjamurhaajista Amerikoissa ja Briteistä muutaman se mainitsi. Nimistä oli linkki niiden omille wikipedia sivuille ja enkös uteliaana tyttönä lukenut koko yön niiden hurjia tarinoita. Suurin osa niistä oli ihan sairaita ja suurinosa saikin kuolemantuomion mutta yksi nainen on päästetty vankilasta pois. Ton videon katsomisesta nimittäin tuli mieleen noi jutut. Onko nykypäivänä samanlaista kuin 1900 luvulla, jolloin noita tuntui olevan liikaa. En ikinä haluisi joutua kokemaan sitä, että oma lapsi kidnapattaisiin ja raiskattais jonka jälkeen se silputtais ja heitettäis jokeen tai syötäisiin (kuten eräs oli tehnyt ja lähettänyt muutaman kuukauden päästä tytön perheelle kirjeen jossa kertoi syöneensä tytön lopuksi...)

It seems no one can help me now
I'm in too deep there's no way out
This time I have really led myself astray

Runaway train, never going back
Wrong way on a one-way track
Seems like I should be getting somewhere
Somehow I'm neither here nor there

Tänään mä rupesin tarkemmin myös miettimään miten mä tähän mennessä oon elämäni eläny, mitä päätöksiä oon saanut aikaan ja mitä mä aion saavuttaa. Ensimmäiselle luokalle mentäessä se vaan oli niin helppoa. Automaattisesti tiesi siirtyvänsä ylä-asteelle, eikä tarvinnut ajatella vielä siinäkään vaiheessa elämän murheita. Ylä-asteella sitten 8. lk loppuvaiheessa opo alkoi puhumaan siitä kuinka meidän pitäisi alkaa jo miettimään, mitä me aiotaan tulevaisuudella tehdä. Siinä vaiheessa mulle olikin jo aika selvää minne mä aion hakea ja tehdä. Harvoin oon valinnut sitä tietä, missä aita olisi matalin, mun kuuluu ylittää rajoja. Nyt taas alkaa olemaan se vaihe, kun opo alkaa selittämään jatko-opinnoista ja että "miettikää nyt jo mikä teitä kiinnostaa" yms. Jotain voi kiinnostaa asiat, mitä ei ole mahdollisuutta opiskella. Kaikki ei tiedä mitä ne elämältään haluaa, joten oon ihan kiitollinen siitä että mulla on selkeä päämäärä sen suhteen mitä haluan elämässäni saavuttaa ja ansaita sekä antaa.
 

I can go where no one else can go
I know what no one else knows
Here I am just a-drownin' in the rain
With a ticket for a runaway train

Oon myös miettinyt sitä vaihtoehtoa, että jos sen viisumin edes saan, niin että jos sen uusii sitten (hankin uuden viisumin tai miten ikinä se hoidetaankaan :D) enkä palaakkaan Suomeen jos tunnen sen paikan enemmän omakseni. En nimittäin tunne kuuluvani Suomeen millään tavalla. Ainoa hyvä asia täällä on ilmainen kouluruoka (jota kumminkaan hädintuskin syön) ja muutenkin ilmainen koulutus. Minne ikinä sitten päädynkään, toivon että se on paikka jossa tunnen olevani oikeassa paikassa. Mutta en silti oo valmis luopumaan mulle rakkaasta koirasta, joten katotaan jääkö tää koko juttu pelkäksi haaveuneksi. Oon kumminkin valmis luopumaan unelmistani sen takia, mikä tuntuu ehkä vähän hassulle. Yhden koiran takia? Niin, mutta miettikää mikä teille on elämää tärkeämpää ja ajatelkaa jättäisittekö sen vain elääkseenne omaa unelmaa.

Love, M

Can you help me remember how to smile?
Make it somehow all seem worthwhile
How on earth did I get so jaded?
Life's mystery seems so faded